maanantai 24. tammikuuta 2011

Turun KV 23.1.2011

Olimme eilen Turkun KV näyttelyssä Käpyn (Curlicue´s full of style) kanssa. Tuloksena päivästä oli karvan lähdöstä huolimatta  ERI 1, SA, PN3 ja SERT !! Tämä oli Käpyn ensimmöinen serti =)

Loppu päivä ei sujunutkaan niin mallikkaasti kuin näyttely, kun automme hajosi n.5km päähän Turun messuhallista ja jouduimme parin tunnin odottelun lisäksi jättämään automme korjattavaksi Turkuun ja jatkamaan matkaa vuokra-autolla...

Kuva on itsenäisyyspäivän Tampereen näyttelystä.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kiharatreffailua...

Vietimme haukaa koulutus/lenkki päivää kihara porukalla Jyväskylässä. Mukana temmelsivät Aino-Maija, Otson kanssa ja Tiina, Nemon kanssa. Enne lenkille lähtöä teimme muutaman kontakti harjoituksen ja tutustuimme varikseen. Nemolle ja Käpylle varis kelpasi pienen houkuttelun jälkeen mutta Kaarna ja Otso eivät suostuneet kiinnostumaan raadosta.

Koulutuksen jälkeen suuntasimme läheiselle pellolle lenkille ja vauhtia ja hulinaa riitti kun yhteensä viisi koiraa temmelsi lumisella pelolla. Kamera minulla valitettavasti unohtui kotiin mutta ohessa muuta kuva omista koirista lumen seassa temmeltämässä.






lauantai 25. joulukuuta 2010

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

6.12.Tampereen ryhmänäyttely

Vietimme itsenäisyyspäivää Tampereen ryhmänäyttelyssä ja Käpy pääsi ensimmäistä ja Kaarna toista kertaa virallisiin luokkiin arvosteltavaksi. Päivän saldona oli Käpylle ERI 1, PN 2 ja vara-sert ja Kaarna ilman turkkkia sai H:n. Tuomarina toimi Esko Nummijärvi ja kiharoita näyttelyssä oli 6 kpl.

Käpyn arvostelu: Rotutyyppi erinomainen. Upea ryhtinen. Oikeat ulottuvuudet omaava. oikean muotoinen pää. Myös pitkä kaula, hyvä selkä. Hyvät raajat. Erinomaiset kulmaukset. Hyvä, tiivis kihara karva. Liikkuu hyvin. Esitetään hyvin.

Kaarnan arvostelu: Rotutyyppi hyvä. Kevyt, jalo. Kevyt kuonoinen, pitkä kallo. Selässä pieni painauma. Hyvä hännän asento. Hyvät raajat. Rittävät kulmaukset. Karvapeitteessä laajoja nukattomia alueita. Esitetään hyvin.

Kuvassa Käpy

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tommy Wirenin opissa 14.11 ja 21.11.2010

Olin nyt marraskuussa parina viikonloppuna kuuntelemassa Tommy Wirenin luentoja, kun hän saapui kerhomme vieraaksi kouluttamaan meille eläin koulutuksen saloja. Molemmat kerrat olivaty erittäin hyviä ja niistä sai taas uutta tietoa ja tulihan siellä monta jotuttuakin asiaa hyvin kerrattua. Ensimmäinen kerta oli perusasioihin keskittynyt luento ja toisella kerralla oli puolet ajasta luennointia ja toinen puoli oli esimerkki koirakoiden kanssa käytännön treeniä.

Minulle koiran koulutuksessa on tärkeämpää oppia opettamaan kuin se, että minkä laisia tuloksia saamme kokeista. Tulokset tulevat sitten ajan kanssa, kun jaksaa vain harjoitella.

Ohessa kuva Tommysta

maanantai 18. lokakuuta 2010

Tokon -Liikkeenohjaaja kurssi Maaningalla 15.-17-10.2010

Olin viikonlopun Maaningalla pänttäämässä tokon sääntöjä ja pätevöidyin tokon -liikkeenohjaajaksi. Vielä kyllä käyn katsomassa muutaman kokeen ihan vain liikkeenohjaajan näkökulmasta ja liikkuroin pari möllikisaa niin sitten uskaltautuu viralliseen kokeeseen. On se sen verran tarkkaa hommaa.

Viikonlopun jäljiltä hiukan väsyneenä menin maanantai illaksi toko -treeneihin Käpyn kanssa. Otin käpyn kanssa kosketuskeppi treeniä, koska Käpy ei ole oikeastaan hirveästi käynyt toko -kentälle, joten sille oli hyvä ottaa keskittymistä vaativaa mutta helppoa hommaa. Treenit sujuivat käpyn osalta hiukan mietiskellessä ja emännän säheltäessä, joten eikun emännälle tarkkuutta palkaamiseen ja välineitten kanssa säheltäiseen. ;)

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Kotisivut siirtyneet

Päätin vaihtaa kotisivut huomattavatsi helpommin päivitettäviin, joten päädyin luomaan blogin. Viime päivityksestä onkin jo aikaa mutta, jospa täsät eteen päin tulisi päiviteltyä sivuja useammin.